Ajankohtaista

Kansanedustaja Saara Hyrkkö vieraili yhdistyksessämme

Saimme vieraaksemme kansanedustaja Saara Hyrkkö tutustumaan yhdistyksemme toimintaan ja Monimuotoinen terveysmetsä -hankkeeseen. Kerroimme hankkeemme yhteistyöstä Etelä-Pohjanmaan Hyvinvointialueen ja SEAMK kanssa sekä esteettömyyden merkityksestä lähiluontoympäristössä Seinäjoen kaupungissa. Hankkeessa hyödynnettävän VR/XR- ja 360-teknologian avulla luontoelämyksiä voidaan tuoda yhä useamman ulottuville. Teknologia lisää saavutettavuutta ja tarjoaa luontokokemuksia myös niille, joille lähimetsään pääseminen ei aina ole mahdollista. On hienoa

Ajankohtaista

Talakselle myönnetty rahoitus!

Talaksesta on tavoitteena rakentaa Seinäjoen seudun kirkkovenesoudun kotisatama ja järvikulttuurin kohtaamispaikka. Hanke vahvistaa alueen omaleimaista kulttuuriperintöä ja luo uusia mahdollisuuksia yhteiselle tekemiselle vesistöjen äärellä. Rahoituksen myötä pääsemme viemään suunnitelmia eteenpäin ja tekemään Talaksesta koko alueen yhteisen ylpeydenaiheen. Kiitos kaikille hankkeen valmistelussa mukana olleille! I-P Ilkka-Pohjalainen on julkaissut aiheesta artikkelin, josta alla poiminta: ”Tal­koo­po­ruk­ka ra­ken­taa kirk­ko­ve­neel­le

Ajankohtaista

Terveysmetsän niitty- ja kivipäivä ke 10.6 klo 11-16

MONIMUOTOINEN TERVEYSMETSÄ – SEINÄJOEN TERVEYSMETSÄN NIITTY- JA KIVIPÄIVÄ KE 10.6 KLO 11-16 Luontotalo Käpälikkö – Kyrkösvuorentie 26, Seinäjoki KULLANHUUHDONTAA, KUKKAKETOJA JA LUONNON VOIMAA! Mitä jos keskellä arkea löytyisi paikka, jossa voi samaan aikaan hengähtää, oppia uutta, tehdä käsillään ja ehkä jopa löytää oman kultahippunsa? Tule kokemaan Seinäjoen Terveysmetsä – paikka, jossa luonto hoitaa, vahvistaa ja

Ajankohtaista

Seinäjoki-mitali Hannu Salolle

Seinäjoki-mitali Hannu Salolle – tunnustus pitkäjänteisestä työstä luontoliikunnan hyväksi Seinäjoki-mitali luovutettiin juhlallisesti valtuuston kokouksessa ma 25.5. puheenjohtaja Paula Risikon toimesta. Seinäjoki-mitali on Seinäjoen kaupungin virallinen huomionosoitus henkilöille, jotka ovat merkittävällä tavalla edistäneet kaupungin kehitystä ja asukkaiden hyvinvointia. Lämpimät onnittelut Hannu Salolle arvokkaasta ja ansaitusta tunnustuksesta! Puheenjohtaja Paula Risikko piti seuraavan puheen, joka perustui yhdistyksen esittämään

Ajankohtaista

Elämysliikunta ry palkittiin lapsiystävällisestä teosta!

Tässä yhdistyksessä tehdään oikeasti hyvää työtä – lakeuksien ylpeys Lakeuden Elämysliikunta ry palkittiin jälleen – nyt lapsiystävällisestä teosta! Lakeuden Elämysliikunta ry on saanut Mannerheimin Lastensuojeluliiton Seinäjoen paikallisyhdistyksen myöntämän kiitoksen lapsiystävällisestä teosta Tunnustus jaettiin juhlavasti perjantaina 22.5. Seinäjoen Keskustorilla järjestetyssä ”Terveysmetsä tulee keskustorille” -tapahtumassa. Kiitoksen perusteena on pitkäjänteinen työ lasten ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseksi. Luontokohteissa elämykselliset

Ajankohtaista

Terveysmetsä tulee Keskustorille

Miltä tuntuu terveysmetsä keskellä kaupunkia? Tervetuloa kokemaan metsän terveysvaikutuksia Seinäjoen keskustorille. Päivän aikana luvassa luonnon hyvinvointiin liittyvää tietoisuutta, kohtaamisia asiantuntijoiden kanssa ja musiikkia kaikenikäisille. Pe 22.5.2026 klo 10–16 Seinäjoen Keskustori, Kalevankatu 7, Seinäjoki Tapahtuma on maksuton ja avoin kaikille. Ohjelma: Luontoympäristöjen vaikutuksista hyvinvointiin ja terveyteen 10.00 Terveysmetsän avaus – Hannu Salo, toiminnanjohtaja, Lakeuden Elämysliikunta ry

Scroll to Top