Lakeuden Elämysliikunta ry palkittiin inhimillisestä työnantajuudesta
Esimerkillinen eteläpohjalainen työnantaja -tunnustus jaettiin keskiviikkona 14.1.2026
Opinlakeus & Meirän Rekry -koulutus- ja rekrytointimessuilla Seinäjoki Areenalla.
Tunnustuksella nostettiin esiin työnantajia, jotka ovat teoillaan edistäneet
vastuullista, yhdenvertaista ja inhimillistä työelämää sekä luoneet aitoja
mahdollisuuksia erilaisille työntekijöille.
Raadin mukaan palkitut organisaatiot osoittivat konkreettisesti, että monimuotoisuus,
joustavuus ja työn inhimillinen muotoilu ovat merkittäviä vahvuuksia.

Inhimillinen työnantajuus käytännössä
Lakeuden Elämysliikunta ry sai raadin erityiskiitoksen esimerkillisestä ja
ihmislähtöisestä työnantajuudestaan. Yhdistys on työllistänyt paikallisia
pitkäaikaistyöttömiä ja tarjonnut työntekijöilleen todellisia mahdollisuuksia
kouluttautua, edetä urallaan ja työllistyä pysyvämmin.
Toiminta on tukenut uralla etenemistä taustasta, kielestä tai elämäntilanteesta
riippumatta. Esteettömyys ja yksilöllinen työn muokkaaminen ovat olleet luonteva osa
yhdistyksen arkea, ja erilaiset työntekijät ovat toimineet sujuvasti osana yhteisöä.
Lakeuden Elämysliikunta ry ei ole edellyttänyt työntekijöiden sopeutumista yhteen
muottiin, vaan on muokannut työn vastaamaan ihmisten tarpeita ja voimavaroja.
Raadin mukaan tämä inhimillinen lähestymistapa on vahvistanut sitoutumista,
työkykyä ja yhteisöllisyyttä sekä tehnyt monimuotoisuudesta aidon vahvuuden
yhdistykselle.

Tunnustus osoitti, että Lakeuden Elämysliikunta ry:n kaltainen inhimillinen ja
monimuotoisuutta arvostava työnantajuus on keskeisessä roolissa kestävän ja
osallistavan työelämän rakentamisessa Etelä-Pohjanmaalla.
Kun ihmiset kohdataan kokonaisina ja erilaisina, syntyy sitoutumista,
työkykyä ja yhteisöllisyyttä. Tämä ei tarkoita täydellisyyttä, vaan
inhimillisyyttä: halua oppia, sopeutua ja rakentaa työelämää,
jossa ihmiset voivat kasvaa.
Vuoden esimerkillinen eteläpohjalainen työnantaja 2025 -tunnustus kertoo,
että tällaiselle työelämälle on tilausta – ja että se on mahdollista myös täällä.

Myös Kotico Oy palkittiin
Tunnustuksen sai myös lastensuojelun ja perhepalveluiden tarjoaja Kotico Oy.
Raati kiitti yritystä pitkäjänteisestä panostuksesta perehdytykseen,
koulutusmyönteisyyteen ja sisäisiin urapolkuihin sekä tavasta ottaa opiskelijat,
oppisopimuskouluttautujat ja ammatillisesti uudelleensuuntautuvat osaksi
työyhteisöä.
Kotico Oy on muokannut työtehtäviä ja työaikoja työntekijöiden toimintakyvyn
ja terveydellisten rajoitteiden mukaan sekä tukenut työssä jaksamista ja
ammatillista kehittymistä.
Laaja yhteistyö tunnustuksen taustalla
Esimerkillinen eteläpohjalainen työnantaja -tunnustuksen myönsivät:
- Vates-säätiö sr
- Etelä-Pohjanmaan kauppakamari
- Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät
- Etelä-Pohjanmaan Yhteiskuntavastuuryhmä
Yhteiskuntavastuuryhmään kuuluvat:
- Buusti ry
- Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu
- Tulevaisuuden sote-keskus -hanke / Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue
- Työlakeus
- Kympin työllisyysalue
- Suupohjan työllisyysalue
- Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus
- Yhteiskunnallisten yritysten osaamiskeskus / Valo-Valmennusyhdistys

